Saapuminen satamaan

 

Alukset

Pääväylä satamaan kulkee Porkkalan Kallbådan ja Sommarön kautta. Väylä alkaa Häststenin loiston eteläpuolelta jatkuen siitä 13,0 m:n väylänä maksimimitoitettuna Panamax-tyypin aluksille. Väylä on valaistu. Väylä satama-altaaseen kääntyy luoteeseen pääväylältä ennen voimalaitoksen laituria. Sataman sijainti on Fagervikin lahdessa (60°01'N, 23°55'E). Syväys laitureissa on 7,8 m, 10,0 m ja 13,0 m (MW).

Vuoden 2010 alusta astui voimaan EU:n rikkidirektiivin 2005/33/EY* muutos, jonka perusteella yli kaksi tuntia yhteisön sataman laiturissa viipyvän aluksen on joko käytettävä korkeintaan 0,1 % rikkiä sisältävää polttoainetta tai käytettävä maasähköverkkoa. Vaatimuksia ei sovelleta aluksiin, joiden on julkaistun aikataulun mukaisesti määrä viipyä satamassa alle kaksi tuntia. Laiturissa olevalla aluksella tarkoitetaan alusta, joka on asianmukaisesti kiinnitettynä tai ankkuroituna satamassa, kun sitä lastataan tai puretaan, taikka joka odottaa satamassa. Koska kaikki yhteisön jäsenmaihin saapuvien alukset eivät vielä ole tehneet turvallisen polttoaineeenvaihdon edellyttämiä teknisiä uudistuksia, uusien säännösten noudattamatta jättämisesä ei vielä rangaista.

 

GOFREP

GOFREP on alusliikenteen pakollinen ilmoittautumisjärjestelmä, joka kattaa Suomenlahden kansainvälisen merialueen. Järjestelmän tarkoituksena on edistää merenkulun turvallisuutta, suojella merellistä ympäristöä ja valvoa meriteiden sääntöjen noudattamista

Tarkemmat ohjeet osoitteesta GoFrep

 

VTS, luotsaus

VTS:n tehtävänä on seurata, valvoa, neuvoa ja ohjata alusliikennettä. VTS-kanavalla välitetään tiedot alueen liikennetilanteesta sekä annetaan tarpeelliset ohjeet ja määräykset. Luotsitilaukset tapahtuvat Finnpilot:n kautta.

  • Inkoo kuuluu sektoriin 2; VTS-kanava 09.
  • Luotsinvälitys puh. +358 (0)400 907 977 tai  pilotorder.south(at)finnpilot.fi
  • Lisätietoja Internet-sivuilla: GoFrep
  • Luotsi nousee laivaan Porkkalassa 59°53'N 24°11,7'E.
  • Ankkurointipaikka Porkkala 59°53'N 24°09E, noin meripeninkulman päässä Inkoo 2:sta luoteeseen.

 

Port@Net

Port@Net on Liikenneviraston ylläpitämä palveluverkko, jota on käytettävä tulliselvitysten tekemisessä, sekä ennakkoilmoitusten antamisessa, ja joka tuottaa tietoa kaikille osapuolille satamatoiminnoista ja navigoinnista.

Alusten edustajien/varustamojen on annettava tietoja satamalle ja viranomaisille Port@Netin käyttäen.

 

Ilmoitukset satamalle

Varustamon, laivaajan, lastin vastaanottojan tai näiden edustajien on tehtävä etukäteisilmoitus odotettavissa olevasta aluksesta / lastista niin ajoissa kuin mahdollista ja viimeistään noin viikkoa ennen laivausta, jotta aluksen sijoittaminen satamaan ja lastinkäsittely voidaan järjestää.

Satamaan saapuvan aluksen tai sen edustajan on annettava ennakkotieto aluksen saapumisesta niin aikaisin kuin mahdollista, kuitenkin viimeistään 24 h ennen aluksen saapumista. Ennakkotieto annetaan Portnet-tietojärjestelmää käyttäen tai muulla ennakkoilmoituksella, jonka voi lähettää sähköpostitse osoitteeseen  inkooshp(at)inkooshipping.fi.

Aluksen turvailmoitus on samoin annettava 24 h ennen aluksen saapumista tai viimeistään aluksen lähtiessä edellisestä satamasta Portnet-järjestelmää käyttäen tai muulla turvailmoituslomakkeella, jonka voi lähettää sähköpostitse osoitteeseen  inkooshp(at)inkooshipping.fi.

Aluksen saapumis- ja lähtöilmoitus on annettava satamalle heti aluksen saapumisen ja lähdön jälkeen. Ilmoitus annetaan Portnet-järjestelmää käyttäen tai muulla erikseen sovitulla tavalla. Saapumis- ja lähtöilmoituksen voi lähettää sähköpostitse osoitteeseen  inkooshp(at)inkooshipping.fi.

 

Alueen kartta

Alueen kartta Port and Terminal Information Book