Palveluhinnasto. Voimassa 1.1.2020 lähtien.

Annamme mielellämme lisätietoja hinnoista.

YLEISET EHDOT

  1. Sataman tavaramaksu veloitetaan sataman kautta kulkevista tavaroista. Lainsäädännön mukaan samoja tariffeja sovelletaan niin kotimaan liikenteessä, kuin ulkomaan tuonnissa ja viennissä.
  2. Tavaramaksun maksamisesta on ensisijaisesti vastuussa tavaran tuoja tai viejä. Yhtiön tai henkilön, joka on vastuussa maksun maksamisesta, tulee toimittaa satamalle riittävät tiedot maksun veloittamiselle.
  3. Tavaramaksu veloitetaan bruttopainon mukaan jollei toisin ilmoiteta.
  4. Tavaramaksua ei veloiteta seuraavista:
      - säiliöt, lavat ja vastaavat kuljetuksessa käytettävät välineet, jotka luokitellaan tarvikkeiksi ei kauppatavaraksi
      - laivan omaan käyttöön tarkoitetut tavarat

 

Alusmaksut

YLEISET EHDOT

Satama perii satamamaksun jokaiselta laivalta, joka käy sataman alueella.

  1. Satamamaksun perusteena on aluksen nettovetoisuus.
  2. Laivan päällikön, tai hänen edustajansa tulee antaa asiaankuuluvat ilmoitukset, maksun määräämiseksi.
  3. Aluksilta, jotka käyttävät satamaa tukikohtanaan (troolarit, hinaajat, jahdit yms.), veloitetaan erillisen vuokrataksan mukaan joko laituri- tai vesialuepaikasta.
  4. Hinaaja/proomu - yhdistelmää laskutetaan sen yhteisen nettovetoisuuden mukaan.
  5. Aluksilta, jotka saapuvat ns. hätäsatamaan, ei peritä alusmaksua.
  6. Jätehuollosta, vedenannosta ja sähkön toimittamisesta veloitetaan maksut erikseen.

 

MAKSUT HINAAJALLE, TROOLAREILLE jne.

Hinaajat, troolarit ja veneet, jotka satunnaisesti tulevat sataman alueelle ilman että tapahtuu purkausta tai lastausta, laskutetaan aluksen maksimipituuden mukaan.

HUOLLON TILAAMINEN yms.

Aluksilta, jotka saapuvat satamaan huoltotoimenpiteitä tai miehistön vaihtoa varten ilman että tapahtuu purkausta tai lastausta, veloitetaan erikseen.

 

Kiinnitys ja irroitus

YLEISET EHDOT

  1. Kiinnitys ja irrotus tulee tilata etukäteen. Aluksen kiinnittämis- tai irrotustapahtumaan saa maapuolella osallistua ainoastaan sataman hyväksymät henkilöt.
  2. Maksun perusteena käytetään aluksen nettovetoisuutta. Maksut kiinnityksestä ja irrotuksesta laskutetaan erillisinä.
  3. Aluksilta, jotka eivät ole antaneet ennakkoilmoitusta kiinnityksestä tai irrotuksesta, tai jotka ylittävät tai alittavat ilmoitetun ajan tunnilla, veloitetaan korotettu maksu.
  4. Kiinnityksen katsotaan alkavan siitä, kun ensimmäinen köysi annetaan alukselta ja irrotus päättyy, kun viimeinenkin köysi on irrotettu laiturista.

 

 

Puhtaan juomaveden maksut

YLEISET EHDOT

Puhdas juomavesi toimitetaan laiturin vesipostista. Palvelu on käytössä arkisin klo 07.00-23.00.

 

Alusten jätemaksut

YLEISET EHDOT

Maksun perusteena on aluksen nettovetoisuus.

Satamalla on lajittelujärjestelmä kuivalle, kiinteälle jätteelle. Kiinteän jätteen jaotteluperusteet ovat seuraavat:
Energiajäte (paperi, pahvi, puu, muovi), metalli, lasi, maantäytejäte (lajittelematon, sekajäte kaatopaikoille).
Öljyisten jätteiden (konehuoneen öljyjätteet, pilssivesi, lietteet) ja viemärijätteiden vastaanotto tapahtuu säiliöautoilla.

Aluksen, joka aikoo käyttää sataman jätteiden vastaanottopalvelua, tulee ilmoittaa tästä 24 tuntia ennen saapumistaan satamaan. Jos matka Kantvikiin kestää alle 24 h, ilmoitus tehdään mahdollisimman nopeasti edellisestä satamasta lähdettyä. Raportista tulee ilmetä toimitettavan jätteen laatu ja määrä, sekä paljonko jätettä jää laivalle sekä edellisen että seuraavan sataman nimet.

Jätteenkäsittelymaksua kiinteästä jätteestä, öljyisestä jätteestä tai viemäri/jätevedestä ei veloiteta, jos kyseessä on alus, jonka Merenkulkulaitos on vapauttanut pakollisista jätemaksuista.

Jos alus, joka on vapautettu jätemaksuista, haluaa toimittaa jätteitä satamaan, on satamalla oikeus siirtää jätteet käsittelyyn aluksen tai laivaajan kustannuksella. Tässä tapauksessa satama veloittaa listahinnan 20%:lla korotettuna, sataman yleiskustannuksina.

RUOKA -JÄTTEET, EI EU -MAISTA TULEVA LIIKENNE

Ruokajätteet aluksista, jotka saapuvat satamaan EU:n ulkopuolisista maista, noudetaan suoraan laivoilta etukäteen tehtyjen tilausten mukaisesti. Jätteen tulee olla pakattu keltaisiin pusseihin, joissa se viedään käsittelyyn.

ONGELMA- TAI HAITALLISET JÄTTEET

Haitalliset jätteet noudetaan laivalta etukäteen tehdyn ilmoituksen perusteella. Ongelmajätteiden käsittelystä veloitetaan sen todelliset kustannukset korotettuna 20 % sataman yleiskustannuksina.

JÄTTEENKÄSITTELYMAKSUT

Jätteenkäsittelymaksun veloitusperusteena on aluksen nettotonnit.

 

MUUT PALVELUT

Satama auttaa mielellään myös muissa asioissa.

Kyseessä voi olla lisätyövoiman tarve, tai konevuokrausta.

 

Tarjolla on mm seuraavia koneita

Trukki (tai vastaava, esim. Bobcat)

Pyöräkuormaaja tai pienempi nosturi (MSK 60)

Nosturi (Satamanosturi, MSK 140)

 

Normaali työaika on arkisin 07.00 – 23.00. Minimiveloitus on 2 tuntia.

Työajan ulkopuolella veloitetaan ylityöhintojen mukaan. Minimiveloitus on 4 tuntia.